Tysyn tapahtumat kesällä 2011
| Ajankohta | Nimi | Lisätiedot |
|---|---|---|
5.6.2011 klo 13.00
| Su 5.6. Reipas luontoretki Soukonvuoren luonnonsuojelualueelle Retki tehdään maailman ympäristöpäivänä. Soukonvuoren luonnonsuojelualue Kauppi-Niihamassa on Tampereen uusin luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelualeen vihkiäisten jälkeen lähdemme opastetulle retkelle, oppaina Lasse Kosonen ja Harri Viitanen. Soukonvuori on lehtomaista kangasmetsää ja alueella esiintyvät mm. viirupöllö ja kanahaukka. | Kokoontuminen Niihaman ulkoilumajalla klo 13. Paikalle on ilmainen bussikyyditys Hämeenkadulta Sokoksen edestä klo 12.30, paluu klo 16. Matkaan säänmukainen varustus ja eväät. Lisätietoja myös Tampereen kaupungin sivuilta.
|
19.6.2011 klo 13.00
| Su 19.6. Luonnonkukkien päivän retki Haiharassa Luonnonkukkien päivän retki järjestetään Haiharan kartanon alueella Kaukajärvellä. Retken oppaana toimii Matti Kääntönen Tampereen kasvitieteellisestä yhdistyksestä. Haiharan kartanon alue on mielenkiintoinen retkikohde monimuotoisen kasvilajiston lisäksi myös taidenäyttelyiden ja kotoisan väentuvan ansiosta. | Tapaaminen väentuvan (Kahvikammarin) edustalla klo 13. Keskustasta pääsee Haiharaan bussilla nro 15. Päätepysäkki on kartanoalueen vieressä.
|
12.7.2011 klo 18.00
| Ti 12.7. Pyynikin monimuotoinen luonto Järjestämme tänäkin vuonna retken suositulle Pyynikille ja ihastelemme lähiluonnon monimuotoisuutta. | Tapaaminen näkötornin edustalla infotaulun edessä klo 18.
|
4.8.2011 klo 22.00
| To 4.8. Lepakkopäivystystä Tapahtumien yössä Tysyn lepakkomiehet päivystävät Tampereen Tapahtumien yössä lepakkodetektorin kanssa. Tule bongaamaan illassa suhahtelevia siivekkäitä! | Paikkana Aleksanterin kirkkopuisto klo 22-24.
|
6.8.2011 klo 9.00
| La 6.8. Ketotalkoot Tervetuloa talkoisiin Teiskon Koivulan niitylle ja Jylhänperän Iso-Murron hakaan! Hoidamme perinteiseen tapaan niittotalkoilla kohteiden uhanalaisia niittylajeja. Mukaan ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin konkaritkin. Tysy tarjoaa talkooeväät.
| Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon pysäkiltä klo 9. Ilmoittautumiset 3.8. mennessä: sanna.roine@joinex.com / puh. 040 5189224. Ilmoittautuessasi kerro mahdolliset ruoka-aineallergiat sekä kyydin tarve tai kyyditsemismahdollisuus. Kuljemme kimppakyydeillä mahdollisuuksien mukaan.
|
26.8.2011 klo 21.30
| Pe 26.8. Lepakkoretki Hatanpään Arboretumilla Lepakoita näkee ja kuulee vasta pimeän tultua. Järjestämme retken perjantai-iltana, jotta lapsetkin pääsevät mukaan ja voivat seuraavana aamuna nukkua pidempään. Tysyn käytössä on lepakkodetektori, jolla lepakoiden havaitseminen helpottuu. | Tapaamme Hatanpään kartanon edustalla klo 21.30. HUOM! Kellonaika vaihtunut!!!
|
Menneet tapahtumat
Kutsu Tysy:n kevätkokoukseen
Tervetuloa Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kevätkokoukseen.
Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:
1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
2) Hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus.
3) Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto sekä päätetään
tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
4) Valitaan piirikokousedustajat sekä muiden tarpeelliseksi katsottujen järjestöjen kokousten edustajat.
5) Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten ehdottamat ja kokouskutsussa mainitut asiat.
Tysylle on kokouskäyttöön varattu ns. koululaispöydät, jotka löytyvät rollikkabussin takaa Luonnontieteelliseen museoon mentäessä (sisäänkäynnistä raput ylös ravintolan tasalle ja oikealle – kysy tarvittaessa infosta).
Tysy tarjoaa kokousväelle kahvit. Tervetuloa!
Tutustumaan Lumuun
Kokouksen jälkeen 17:30-18:30 museoamanuenssi Tomi Kumpulainen esittelee tysyläisille joulukuussa
avattua Luonnontieteellisen museon näyttelyä. Tule mittailemaan Hiski-hirveä ja suden ilmettä omin silmin!
![]() |
Kirjastoissa vietetään viikolla seitsemän (14.-20.2.) valtakunnallista Luonto- ja ympäristöviikkoa. Suomen luonnonsuojeluliiton organisoiman teemaviikon aiheina ovat tänä vuonna vapaaehtoistoiminta sekä luonnon hiilivarastot. Mukaan on ilmoittautunut ennätyksellisesti lähes 200 kirjastoa ympäri maata.
Tysy, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Luonto-Liiton Hämeen piiri esittäytyvät Tampereen pääkirjasto Metson aulaan pystytettävällä infopisteellä viikon ajan. Käy hakemassa lehtiä ja esitteitä ja tapaamassa yhdistysaktiiveja! Viikon ohjelma täsmentyy pian.
Kutsu syyskokoukseen
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kaikille jäsenille tarkoitettu syyskokous pidetään tiistaina 23.11. kello 18.00 Ympäristökeskus Moreeniassa Patosillalla (Satakunnankatu 13B).
Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset asiat:
1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
2) Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2011.
3) Valitaan hallituksen jäsenet sekä varajäsenet vuodelle 2011.
4) Määrätään jäsenmaksujen suuruus seuraavalle toimintavuodelle.
5) Valitaan tilintarkastajat ja heille varamiehet.
6) Vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle.
7) Vahvistetaan tulo- ja menoarvio seuraavalle toimintavuodelle.
8) Päätetään lehdistä, joissa kokouskutsu julkaistaan ja tavasta, jolla kokouksiin kutsutaan.
Tysy tarjoaa kokousväelle pullakahvit. Lämpimästi tervetuloa!
Luento: Kuuma kesä 2010
Syyskokouksen jälkeen (noin klo 19) biologi, Tampereen kaupunkiluonto -teoksen kirjoittaja Pertti Ranta kertoo luontokartoittajan löydöistään Tampereen kaupunkiluonnosta viime kesältä.
Tysy järjestää tänäkin vuonna perhospuutarhakilpailun, jossa on kaksi kilpailusarjaa:
1. Puutarhasarja
2. Parvekesarja
Osallistu kilpailuun lähettämällä 15.9.2010 mennessä 2-3 valokuvaa omasta perhospuutarhasta ja
luettelo puutarhan perhoskasveista joko sähköpostilla:
perhospuutarha@gmail.com
tai kirjekuoressa osoitteeseen:
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys,
Varastokatu 3, 33100 Tampere
Kummassakin kilpailusarjassa pääpalkintona on 100 euron lahjakortti Tampereen Luontokauppaan. Toiseksi tulleet saavat Luontokauppaan 50 euron lahjakortin. Kolmansille palkintona on Riku Cajanderin teos Puutarhamme parhaat perhoskasvit (Maahenki 2008).
Kilpailua tuomaroi biologi Riku Cajander.
Lisäksi voit lähettää tietoja puutarhassa kesän aikana havaitsemistasi perhosista.Perhosia voi bongata puutarhassa koko kesän ajan ja tunnistamattomistakin perhosista kannattaa kirjata tuntomerkit.
| Perhospuutarhakilpailu-ilmoitus (724 kB) Perhospuutarha 2010 -kilpailun esite |
Löydä luonto läheltäsi
Suomen luonnonsuojeluliiton ja Tapiola-ryhmän valtakunnallinen Löydä luonto läheltäsi -hanke tarjoaa yhä useammalle suomalaiselle elämyksiä lähiluonnossa. Retkiä lähiluontoon järjestetään vuonna 2010 yhteensä 23 paikkakunnalla.
Tampereen vuoden 2010 lähiluontoretkien kohteena on Pyynikinharju, joka kuuluu 200 kilometriä pitkään harjujaksoon. Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi valittu harju tunnetaan suosittuna virkistysalueena. Pyynikki on myös Tampereen toiseksi suurin luonnonsuojelualue, joka ylläpitää arvokasta kaupunkiluontoa. Lähde tutustumaan Pyynikinharjun luontoon!
Ti 1.6. Dendrologinen retki - tutustumismatka Pyynikin puihin
Retkellä tutustutaan Pyynikin puihin. Kuinka vanhoja ovat Pyynikin puut? Miten Pyynikin metsää hoidetaan? Mikä on puiden merkitys osana harjuluonnon monimuotoisuutta?
- Kokoontuminen: klo 18.00 Pyynikin kesäteatterin portilla. Retken kesto n.2 h.
Su 20.6. Luonnonkukkien päivän retki - ilmastonmuutos Pyynikillä?
Retki järjestetään yhdessä Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen kanssa. Retkellä ihastellaan kukkaloistoa ja pohditaan myös sitä, miten ilmastonmuutos tulee näkymään - tai näkyy jo - lähiluonnossa.
- Kokoontuminen: klo 13.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h.
Ti 24.8. Kansallismaisema taiteilijoiden innoittajana
Miltä Pyynikki näyttää taiteilijan silmin? Pyynikinharju on Tammerkosken ohella merkittävä kansallismaisema Tampereella. Komeat harjumaisemat ovat innoittaneet lukuisia maalauksia.
- Kokoontuminen: klo 18.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h.
Ti 14.9. Koko perheen sieni- ja syysretki
Retkellä katsellaan, hasitellaan ja tunnustellaan syksyn tuloa Pyynikille sekä kuullaan kiehtovaa tietoa niin sienistä, linnuista kuin ötököistäkin.
- Kokoontuminen: klo 18.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h.
La 25.9. Geodiversiteetti-retki - harjun tarina
Ai mikä geodiversiteetti? Tule ottamaan selvää! Retkellä tutustutaan geologisen luonnon monimuotoisuuteen. Esimerkiksi kallioperän ja maanpinnan muotojen vaihtelu vaikuttaa luontoon myös laajemmalla alueella.
- Kokoontuminen: klo 13.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h.
Lisätietoja:
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry
Minna Santaoja, minna.santaoja@uta.fi
Retket ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. Varustaudu retkille säähän sopivilla jalkineilla ja vaatetuksella.
| Ajankohta | Nimi | Lisätiedot |
| 1.6.2010 klo 18.00 | Ti 1.6. Dendrologinen retki - tutustumismatka Pyynikin puihinRetkellä tutustutaan Pyynikin puihin. Kuinka vanhoja ovat Pyynikin puut? Miten Pyynikin metsää hoidetaan? Mikä on puiden merkitys osana harjuluonnon monimuotoisuutta. | Kokoontuminen: klo 18.00 Pyynikin kesäteatterin portilla. Retken kesto n.2 h. |
| 20.6.2010 klo 13.00 | Su 20.6. Luonnonkukkien päivän retki - ilmastonmuutos Pyynikillä?Retki järjestetään yhdessä Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen kanssa. Retkellä ihastellaan kukkaloistoa ja pohditaan myös sitä, miten ilmastonmuutos tulee näkymään - tai näkyy jo - lähiluonnossa. | Kokoontuminen: klo 13.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h. |
7.8.2010 klo 9.00 | La 7.8.Ketotalkoot Teiskon Koivulan niityllä ja Jylhänperän Iso-Murron haassaHoidamme perinteiseen tapaan niittotalkoilla kohteiden uhanalaisia niittylajeja. Mukaan ovat tervetulleita niin ensikertalaiset kuin konkaritkin. Tysy tarjoaa talkooeväät. Talkoiden alkuun verryttelemme ohjatusti lihaksia sekä päivän päätteeksi venyttelemme lihakset vetreiksi. | Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon pysäkiltä klo 9.00 Ilmoittautumiset 4.8. mennessä: sanna.roine@joinex.com / p. 040 5189224. Ilmoittautuessasi kerro mahdolliset ruoka-aineallergiat sekä kyydintarve/ kyyditsemismahdollisuus. Kuljemme kimppakyydillä mahdollisuuksien mukaan. |
24.8.2010 klo 18.00 | Ti 24.8. Kansallismaisema taiteilijoiden innoittajanaMiltä Pyynikki näyttää taiteilijan silmin? Pyynikinharju on Tammerkosken ohella merkittävä kansallismaisema Tampereella. Komeat harjumaisemat ovat innoittaneet lukuisia maalauksia. | Kokoontuminen klo 18.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h. |
14.9.2010 klo 18.00 | Ti 14.9. Koko perheen sieni- ja syysretkiRetkellä katsellaan, hasitellaan ja tunnustellaan syksyn tuloa Pyynikille sekä kuullaan kiehtovaa tietoa niin sienistä, linnuista kuin ötököistäkin. | Kokoontuminen klo 18.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h. |
25.9.2010 klo 13.00 | La 25.9. Geodiversiteetti-retki - harjun tarinaAi mikä geodiversiteetti? Tule ottamaan selvää! Retkellä tutustutaan geologisen luonnon monimuotoisuuteen. Esimerkiksi kallioperän ja maanpinnan muotojen vaihtelu vaikuttaa luontoon myös laajemmalla alueella. | Kokoontuminen klo 13.00 Pyynikin näkötornin edessä, opastaulun luona. Retken kesto n. 2 h. |
Kutsu kevätkokoukseen 29.4.2010
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kevätkokous pidetään torstaina 29. huhtikuuta klo 18:00 ympäristötietokeskus Moreeniassa (Patosilta, Satakunnankatu 13 B).
Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:
1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
2) Hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus.
3) Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien siitä antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
4) Valitaan piirikokousedustajat sekä muiden tarpeelliseksi katsottujen järjestöjen kokousten edustajat.
5) Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten ehdottamat ja kokouskutsussa mainitut asiat.
Cajander luennoi luontopihoista
Kevätkokouksen jälkeen biologi Riku Cajander pitää esitelmän perhoskasveista ja luontopihoista. Teosten Luontopiha ja Puutarhan parhaat perhoskasvit kirjoittaja toimii Tysyn tänä vuonna toista kertaa järjestettävän perhospuutarhakilpailun tuomarina.
Tysy tarjoaa kokousvieraille kahvit. Tule sinäkin!

